Näin kirjoitusten lähestyessä ei kamalasti ole päivisin tekemistä (paitsi tietenkin lukemista, mutta kuka nyt semmoista...), joten lähdin heti aamusta, kun KERRANKIN paistoi aurinko ja oli PAKKASTA, metsään kera painajaisten. Niji sai kärsiä pari kertaa laumasta pois häädetyksi joutumista. Kun ei kerran tulla, kun käsketään, niin jäädään sitten ulkopuolisiksi. Kyllä se Haiven taisi jotain onkeensa ottaa metsälenkin aikana. Kummallista oli se, ettei Niji ole tätä temppua ennen tehnyt...

Nepo parka paineistui Nijin ajatuksesta ja totteli kyllä harvinaisen hyvin ohitustilanteessa, kun käskin sen sivulle odottamaan. Poika parka kärsi, vaikkei edes tehnyt mitään. Mutta hyvä näin ;)

Tänään olen muutenkin keskittynyt molempien koirien käytöksen ongelmakohtiin. Nijin kanssa käytiin liina mukana tekemässä ohituksia kaverikoiien kanssa, joiden perään kovasti on, irti. Tuntui kuin neidille jotain olisi kaaliin mennytkin. Nyt pitää hetken aikaa jatkaa näitä lavastettuja tilanteita, jotta asia on varmasti selvä ennen kuin lähden kotiin työharjoittelujaksolle. Nijin korvat tuntuvat liimautuneen entistä voimakkaammin pään päälle tämän päivän jälkeen :)

Nepon kanssa harjoiteltiin oikein ekstrasti ohituksia. Tajusin, että napuja paljon tehokkaampi tapa on laittaa koira seuraamaan tai sivulle ottamaan kontaktia ohitusten ajaksi (siis vau... :P ). Uskomatonta, että tajuan vasta nyt mitä minulle joskus selitettiin: Nepo on koira, jonka tarvitsee koko ajan paineistuessaan olla käskyn alla. Sille ei voi sallia hetkiä, jolloin se saa itse miettiä, mitä tekee. Lahjominen napujen kanssa ei todellakaan ole se tapa saada koiran ongelmia pois, vaikka ulkoisest ohitukset ovat sitäkin kautta parantuneet huimasti, sillä Nepo kiinnittää huomion heti minuun oma-aloitteisesti ohitusten lähestyessä. Tosin minun pitää olla salamana vastaamassa sen kontaktiin namien kanssa tai ohitus menee pieleen.

Tunnen itseni yhtä idiootiksi kuin Kannukseen muutettuani... Mukavaa olla lähtöruudussa. Oppiikohan sitä ikinä?